Totuuden hetki

Itsenäistymisestä talvisotaan, Juhlaesitelmä Piikkien sukukokouksessa 24.7.2016

  • Lottapatsas Lappeenrannan raatihuoneen edessä
    Lottapatsas Lappeenrannan raatihuoneen edessä
  • SS   Punkaharjulla  Savonlinnassa
    SS Punkaharjulla Savonlinnassa
  • Inkilänkoski Juvalla
    Inkilänkoski Juvalla
  • Huittisten kirkko
    Huittisten kirkko
  • Kannashovi   24.7.2016
    Kannashovi 24.7.2016

Itsenäistymisestä Talvisotaan

Juhlaesitelmä Piikkien sukukokouksessa   ja juhlassa   Juvalla 24.7.2016

Arvoisat juhlavieraat!

Jälleen kerran neljän vuoden jälkeen minulla on tilaisuus hallituksen luvalla jatkaa mieluisan harrastukseni , -jo lapsuuteni ajoilta, - siis historian lisäoppimisessa ja kertaamisessa.

Haluaisin herättää kuulijoissa lisää innostusta , sillä ei henkistäkään lisäarvoa elämään voi saada ilman ponnistelua, on kylvettävä ja kynnettävä.

Hufvudstadladetissa oli maanantaina 8 tammikuuta 1917 otsikon  "Pikkuilmoituksia" alla seuraava tiedonanto: Julkaistu tilanomistaja Nils G. Grotenfeltin ja neiti Olga Pauligin edesmenneen konsuli Gustav Pauligin ja hänen puolisonsa , omaa  sukua Bohnhofin tyttären kihlaus.

KOnsulinna antoi periksi, hän oivalsi Hermannin kuoltua , että oli tehtävä loppu salailusta , jota oli jatkunut vuodesta 1913. Hän ymmärsi, että isännätön kartano Savossa  oli koituva hänen nuorimman tyttärensä kohtaloksi. Hän oli taivuttanut nuoret hyväksymään viiden vuoden odotusajan, mutta nyt sillä ei enää ollut merkitystä. Nilsille kihlaus oli valtava huojennus, hänen kokemuksensa aikaisemmalta ajalta tulevat esille kirjeissä Erik veljelle. Ollen (Olgan )äiti on totisesti kova pala purtavaksi"!

Gustav Paulig, Olgan isä oli tullut maahan Lyypekistä 1870 luvulla , ryhtynyt harjoittamaan siirtomaatavarakauppaa ja erikoistunut kahviin. Kauppahuone Paulig, jonka Bertha yksin omsiti Gustavin kuoltua 1907   teki jo silloin suurta liikevaihtoa ja oli alansa johtavin yritys.

Kevätlukukaudella Nilsin lopetellessa opintojaan tilanne maassa muuttui.  Maaliskuun vallankumous johti tsaarin eroon ja koko Venäjän valtakunta ajelehti hallitsijatta poliittisten mullistusten kauteen. Armeija koki ankaria tappioita Saksan vastaisella rintamalal ja joutiui hajoamistilaan. Levottomuus levisi myös suomeen.

Isännätön Wehmaan hovi ja sen 56 torpparia, irtain väki ja tyytymättömät ihmiset koko pitäjässäolivat aivan liian vaarallinen näköala Julius isälle . Rauhattomuus maassa kasvoi, porvarien ja sosiaalidemokraattien vastakohtaisuudet johtivat yhteenottoihin ja 100 000 mieheen nousevissa venäläisissä miehitysjoukoissa upseerit menettivät kaiken vallan miehistöön.

Kaikille oli suuri helpotus , kun Kerenskin johtama väliaikainen hallitus Pietarissa päätti lopettaa kalliit linnoitustyöt ja niin olivat lapiokaivurit vetäytyneet myös Wehmaan hovista kirgiiseineen päivineen. 

Mutta aika ja työt eivät pysähtyneet Juvalla tahi Wehmaan kartanossa . Nils kertoo , että parhaillaan jatkuvan maailmansodan takia ei ollut mahdollista ostaa  metallisia vesijohtoja ja pumppuja, mutta koska eläinten vesikysymys oli ratkaistava ennen talvea, tehtävä uskottiin vanhalle putkimestarille ja niin talvella 1917-18 voitiin vettä pumpata eläimille talliin ja navettaan melko vaivatta takapihan suuresta kaivosta.

Syyskuun lopussa samana vuonna kun Nilsistä tuli isäntä, ja hän ja Olle eli Olga viettivät häitä , puhalsi Etelä Savon yli valtaisa myrsky. Se koetteli myös Wehmaan kartanoa ja sitä ympäröiviä metsiä. Puhelinlinjat katkesivat , puita kaatui ja kuin enteenä synkille ennustuksille , Wehmaan kartanon ikivanha kuusi 1600 luvulta pohjoispellossa katkesi miehen korkeudeltaja kaatui maahan. Tapahtumat herättivät huomiota ja kahden kesken todettiin , että se  tiesi huonoja aikoja nuorelle isännälle.

Mikkelissä venäläinen varuskunta oli syyllistynyt päällekarkauksiin ja varastanut veneitä, sekä turmellut kahvilan kalustoa Naisvuorella. Vaikka Juvalla tilanne pysyi rauhallisena, epämiellyttävänä yllätyksenä tuli tieto suurlakosta, joka villiintyi väkivallaksi ja tappeluksi.  Pyörät pysähtyivät kaikkialla  maassa ja sanomalehdet lakkasivat ilmestymästä. Yhteenotot kaartien välillä johtivat murhiin ja pahoinpitelyihin.

Valtiopäivät , silloinen eduskunta , otti korkeimman vallan maassa  säätämällä Valtalain, suojeluskunnat kiihdyttivät asehankintoja Saksasta jka punakaartit Pietarista ja valtiopäivien päätehtäväksi tuli järjestyksen ylläpitäminen, sekä pyrkiminen täydelliseen riippumattomuuteen Leninin bolshevikkikomissaareista, jotka marraskuussa olivat kaapanneet korkeimman vallan Venäjällä. 

Joulukuun 6 päivän jälkeen maahan odotettiin jännityksellä rauhaa, mutta siinä petyttiin. Joulukuusta tuli rauhaton. Punakaartit pitivät kokouksiaan Tampereella , suojeluskuntalaisten toiminta kiihtyi. Juvalla oli yhä rauhallista, eivätkä Nilsin torpparit osoittaneet merkkiäkään levottomuudesta . Siksi Nils katsoi voivansa viettää joulunsa Humlevikissa ja syväsukeltaa Pauligien joulutapoihin.

Uudenvuoden juhlaa vietettiin kylläkin Wehmaan kartanossa, missä Nils soitti viulua, Olle ja Nilsin sisar Anne -Marie pianoa.  Mustalaisruhtinattaren ja Melartinin Prisessa  Ruususen juhlamarssin sävelet kaikuivat suuressa salissa, kansakoululaiset lauloivat muutamia lauluja ja sitten niiattiin ja kumarrettiin ja marssittiin kotiin.

Vallankumousvuosi  1917 päättyi siis Wehmaan kartanossa Melartinin Ruusus juhlamarssin säveliin.

Oli joulukuun 18 päivä 1917. Helsingissä sää oli harmaa ja sateinen.  Pietarin yöjunalla tuli tähän kaksitoista päivää aikaisemmin itsenäiseksi julistautuneen  Suomen pääkaupunkiin entinen Venäjän armeijan  kenraaliluutnantti C.G.E  Mannerheim. Puoli vuotta aikaisemmin kesäkuun 4 päivänä hän oli täyttänyt 50 vuotta. Hän oli siviilipuvussa , minkä oli saanut hankituksi Pietarista. Samassa  junassa matkustivat vanha tuttu, eversti Martin Wetzer , Hugo Backmansson , tsaarin upseeri hänkin ja taidemaalari. Backmansson ihmetteli, kuinka voidaan perustaa senaatin suojelukaarti, kun punaisia vilisi jokapuolella.

Tammikuun 18 päivänä  1918 lähti Helsingistä yöjuna Vaasaan. Se kuljetti mukanaan mm Sotilaskomitean jäsenet, Ignatius, Homberg, von Rehausen ja pankinjohtaja Aimo Halbergin. Samassa junassa matkusti myös komea yli 190 senttiä pitkä mies, kauppias Gustav Malmberg, oikealta nimeltään Gustav Mannerheim, tuleva sotamarsalkka, Marsalkka ja kolmen sodan ylipäällikkö, sekä presidentti.

Hieman aikaisemmin tuleva ylipäälikkö oli järjestänyt Privatbankenin johtajan Axel Enhroothin avulla 15 miljoonan markan luoton käytettäväksi valkoisen armeijan tarpeisiin. Rahaa tarvittiin paljon ja senaatin takuissa oli Svinhuvudion lupauksista huolimatta ongelmia. Jo 19 tammikuuta 1918 tililtä nostettiin 5,7 miljoonaa ja samana päivänä Mannerheim soitti Vaasasta Ehnroothille ja pyysi kolme miljoonaa , jotka tarvittiin heti.

Etelä Suomessa  valtaa pitäviä punakaarteja vaivasi myös rahapula ja pankkien vekselisalkkuja yritettiin maksattaa asiakkailla. Sisällissodan aikana Pohjois Savo toimi valkoisten tukialueena olihan mm. Suomen Pankin kultavaranto siirretty Kuopioon Suomen Pankin aluekonttoriin.

Sisällissota saavutti myös Savon, Pieksämäen ja Varkauden välillä valkoisten ja punaisten junat törmäsivät toisiinsa ja veri virtasi Varkauden taisteluissa.

Sodan loppuvaiheissa Valkoisen armeijan päämaja siirtyi Mikkeliin ja Karjalan Kannaksen operaatiot johdettiin täältä. Suoraan kapteeniksi sodassa ylennetty everstiluutnatti Paavo Susitaival totesi myöhemmin, että sisällisota oli suuri kansallinen onnettomuus.

Tutkittaessa Suomen vaikeuden aikojen ja koettelemusten historiaa, tavataan nainen- niin voi sanoa- perinnäistapana pelottomasti ja uhrautuvasti miehensä rinnalle asettuneena.

Tämä kunniakas ilmiö ei jäänyt huomaamatta Johan Ludvig Runebergiltä. Vänriki Stoolin tarinoihin liittyvässä runossaan hän loi tästä asenteesta säilyvän symbolin, joka katsottiin kyllin arvokkaaksi valittaessa  nimeä itsenäisyyttämme synnyttäneelle ja sitä vaalineelle naisjärjestölle. On väitetty, että Lotta Svärd oli täysin runoilijan mielikuvituksen tuote, jolle aiheen antoivat eräät ulkomaiset esikuvat. 

Perimätiedon mukaan Runebergin Lotta Svärd  oli Brita Johanna Granlund joka syntyi Kokkolassa 6.12.1782.

18 vuotiaana hän solmi avioliiton lippumies Abraham Ahlbeckin kanssa  ja muutti Pyhäjoelle, missä hänen miehensä joukko-osasto sijaitsi. 

Turkulainen Heli Teittinen on kirjoittanut kirjan: Ei onnea suurempaa kuin suojata syntymämaata. Juvan Lotat 1920-1944.  KIrjan on julkaissut Osuuskunta Sigillum vuonna 2010. Esipuheessan kirjoittaja mainitsee, että kipinä JUvan lottien historian tutkimiseen oli syttynyt halusta selvittää sukulaisteni vaiheita Juvan lottien tai pikkulottien jäseninä. Siitä kiinnostus laajeni Lotta Svärdin Juvan paikallisosaston historiaan osana juvalaista lähihistoriaa. Sukulaisteni vaiheet Juvan lotissa saivat suuremman merkityksen ; heidän lottatyönsä on paitsi pitäjän historiaa , myös palanen  maanlaajuisen järjestön toimintaa . Lotta Svärdin Juvan paikallisosastossa ehti vuosina 1920 - 1944 olla mukana yli 700  jäsentä, joten kyse on isosta ja näkyvää työtä tehneestä järjestöstä, jonka vaiheet ja merkitys on aikanaan pyritty unohtamaan. "Siitähän piti vaieta" sanoi useampikin haastateltu.

Juvan lottien asiakirjoja ei kukaan liene lukenut vuosikymmeniin . Koska uskon ettei niitä vastakaan  kovin moni lue, katsoin parhaaksi poimia  niistä runsaasti tietoja ja pieniäkin välähdyksiä toiminnasta. Samalla saatoin antaa eri puolilla pitäjää toimineiden lottien oman äänen kuulua kirjan sivuilla. Kansallisarkistoon talletettu Lotta Svärdin JUvan paikalliosaston aineisto  ei ole täydellistä. Siitä puuttuvat esimerkiksi varhaiset vuosikertomukset , jäsenkortisto, salaiseksi luokiteltu aineisto ja valtaosa kirjeenvaihdosta.

Kirjoittaja Heli Teittinen kiittää esipuheessaan lämpimästi myös muistitiedon kertojia, sillä arkistotieto ei voi koskaan kertoa toiminnassa mukana olleiden kokemuksia. Heli Teittinen kirjoittaa, että monilla paikkakunnilla työväen järjestöjen ja porvarillisten tahojen yhteisillä sopimuksilla pystyttiin pitämään asiat rauhanomaisella tolalla. Juvallakin kaiketi päätettiin olla perustamatta kaarteja tai luvattiin riisua kaartit aseista, sekä pysyä aloillaan. Juvalaisia kaatui  valkoisella puolella viisi, vaikeasti haavoittui viisi ja lievästi viisitoista.

Juvalaisia naisia oli rintamaoloissa yhteensä 14. He toimivat etupäässä sairaanhoitajina Mäntyharjun rintamalla. Pitää paikkansa vanha sanonta, että lottien tärkein ase on soppatykki. Eikä ihmekään, sillä esimerkiksi Mikkeliin lähteneistä naisista oli kuusi muonittajia. Sisällisodan aikana Mikkelissä toimi kolme kettiötä ja kussakin ruokalassa oli sekä päivä  että yövuorolaisia, esimerkiksi Lyseon ruokalassa oli töissä sata naista. Ruokalijoita saattoi olla yhdessä paikassa jopa 3000  henkeä päivässä, joten keittoa tehtiin 7-800 litraa  kerralla ja patoihin oli lyötävä kokonainen härkä ja hehtomäärä perunoita. Voileipiä voitiin tehdä 8000 kappaletta yhdellä rupeamalla.

Säästöpankin talossa 26.3.1920 kokoontui 32  juvalaista naista. Sillä päivämäärällä perustettiin Juvan Lotta Svärd paikallisosasto. Se sen jälkeen kaikki on elettyä kunniakasta historiaa suuresta kansallisesta voimanponnistuksesta , naisilla oli oma osuutensa siihen kaikkeen hyvään, mitä me nuoremmat polvet olemme saaneet nähdä ja kokea. Mainittakoon, että äitini täti Katri Koskivirta oli perustamassa ja puheenjohtajana kun Viisalanmäen lottaosasto perustettiin talvisodan aikana. Katri oli jo kuulunut kirkonkylän lottiin ja veljensä Pekka Suojeluskuntaan. Viisalanmäen kyläosastoon saatiin tarvittavat kymmenen jäsentä, kun Kaislajärven lotista siirtyivät Hilja Valmula ja Elmä Myyryläinen sekä siirtotodistuksella opettaja Ester Ahokainen.

Valiettavasti allekirjoittaneella ole olut tarkempaa  tietoa muista Piikin sukuun kuuluneista lotta tai suojeluskunta aktiiveista tai punakaartiin mahdollisesti osallistuneista.

Sisällisodan haavat umpeutuivat hitaasti , suomalainen kansanluonne piti siitä huolen, ehkä se  tapahtui vasta pääasiassa  Talvisodan kriittisissä päivissä , jossa valtio ja kansa kamppaili olemassaolonsa puolesta.

Historia on paljon muuatkin kuin ankaria aikoja. Reiluun kahteenkymmeneen vuoteen itsenäistymisestä talvisotaan mahtuu paljon selviytymistarinoita yksilö ja yhteisötasolla.

Tähän väliin sopinee lainaus kirjasta Viisas vuosi kohdalta 13 heinäkuuta. Silloin syntyi Roomalainen valtiomies ja kirjailija  Caius Julius Caesar.  v.100   ekr.  Hän lausui mm. : "Paljon riippuu kaikissa  asioissa , varsinkin sodassa , onnesta. Ihmisille on ominaista uskoa, mitä mieli tekee.   ..

Yleensä sattuu ihmisten kesken, että kirjoituksen suoman avun turvin laiminlyödään huolellinen ulkoaoppiminen ja opitun muistissa pysyminen. On tunnettua, että ajattelemattomat ja kokemattomat ihmiset usein antavat huhujen pelotella ja houkutella itseään rikolliseen toimintaan ja päätösten tekoon mitä tärkeimmistä asioista. 

Tavallisesti ihmisä etupäässä hämmentää se , mikä ei ole silmien edessä."

Sopinee  kysyä, onko ihminen jotain muuta oppinut tai onko niin sanotusti sivistyneempi kuin reilut kaksituhatta vuotta sitten , vaikka elämme internetin, sosiaalisen median ja satelliittien aikakautta?

Tai onko sankaruuden ilmentymät ja kohteet karanneet käsistä bittiavaruuteen tai sosiaalisen median mustaan aukkoon?

Mainitussa  kirjassa on 24 .7 kohdalla tanskalaisen kirjailijan tekstiä: " Jonakin päivänä meidät pysähdyttää sisimpämme syvyyksistä saapuva aaveääni joka kysyy ; mutta kuka sinä olet?

Keitä ne olivat , suomen kielen, mielen ja kirjallisuuden ja talouden nostajat, ne uutterat, jotka kohottivat Suomen valtion ja kansantalouden melkoiseen kukoistukseen 30 luvulla niin, että kesällä- 39 maa  oli monilla mittareilla paljon muita naapurivaltioitaan edellä.

Suomen Pankin pääjohtaja , kansanhuoltoministerinä ja Yhdyspankin johtokunnan jäsenenä pitkään toiminut Rainer von Fieandt vastaa moniin historian harrastajan kysymyksiin kirjassaan ; Omaa tietään kulki vain.

Hän kirjoittaa; "Sekä puheissani , että yksityisissä keskusteluissa olen aina tähdentänyt sitä , että pankki on yhteiskunnan elin. Pankin on yhteiskunnassa  toimittava siten, että se  nauttii yleistä luottamusta ja arvonantoa. Johtokunnan on pyrittävä löytämään johtajia ja virkamiehiä, joilla on samat aatteet kuin ympäristöllä. Näin ei ollut asian laita kun erään suomenkielisen paikkakunnan pankinjohtaja liputti punakeltaisin värein 1920 luvun alussa, jolloin eräät ruotsinkieliset eivät hyväksyneet sinivalkoista lippuamme.

Von Fieandt kirjoittaa muistelmissaan, kuinka nykypolven on luultavasti melko vaikeata käsittää , kunka kireät puolueolot ja varsinkin kieliolot olivat 1920-1930 luvulla. Pankinjohtaja  Fieandt kuului muutamien miesten keskustelukerhoon, joka kokoontui Hotelli Tornissa. Ja jonka kerhon merkittävä jäsen oli Suomen Pankin Pääjohtaja Risto Ryti, ja jolta Fieandt sanoo oppineensa eniten.'"

Ne teollisuusmiehet , pankinjohtajat ja patruunat , jotka loivat taloiudellisen nousun edellytyksiä itsenäisyyden ensimmäisinä vuosikymmeninä ansaisisivat monta televisio ohjelmaa ja dokumenttia. , mutta eihän historian opetukset ole monasti paljonkaan arvoisia , koska eihän sellainen moniakaan kiinnosta.

Viihteen sijasta voisi tarjota TV lautaselle elämyksiä ajanjaksoista, jolloin mahdoton muuttui mahdollisuuksiksi kun toimeen tartuttiin.

Mutta ennen nousukautta 30 luvun lopulla tuli koettelemuksia, kun maailmanlaajuinen pulakausi päätti 1920 luvun puolivälissä alkaneen nousukauden. Vuosien 1929-33 pulakausi oli suomessa  paha, teollisuuden tuotanto aleni kolmanneksen ja alkuvuodesta 1932 oli työttömänä lähes satatuhatta henkilöä.

Maatalouteen talouspula heijastui tuottajahintojen laskuna, kantohintojen romahtamisena ja metsätöiden vähenemisenä. Metsätuloihin luottaneet talolliset joutuivat vaikeuksiin ja savottamiehet jäivät työttömiksi.

Myös pankit joutuivat vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen, kun koko yhteiskunta ajautui taloudelliseen pulakauteen. Tämän seurauksena pakkohuutokauppojen määrä lisääntyi huomattavasti. Vaikeimpina aikoina JUvan Säästöpankissa jouduttiin laittamaan jopa 19 lainaa uloshakuun päivässä.

Myös Osuuskassoissa pulan vaikutukset näkyivät lisääntyneinä korkorästeinä, kuoletusmaksujen laiminlyönteinä, lainojen irtisanomisina ja vaikeimmissa tapauksissa tilojen pakkomyynteinä.

Vararikkojen ja pakkomyyntien seurauksena monista takaajista tuli varattomia, koska osa heistä oli taannut myös muiden pankkien asiakkaiden myöntämiä lainoja. Esim. Wehmaan Osuuskassan kirjanpitäjä Eemeli Pesonen lähestyi Keskuslainarahastoa , sillä asiakkaiden alituinen epätoivo vaikuttaa  jo hänen mielentilaansa.

Hän valittaaa , että tilat menevät aivan polkuhinnasta. Pulavuosien aikana maan arvo romahti. Juvalla yli sadan hehtaarin tiloja myytiin 50-60 000  markalla , vuoden 2002 rahassa 15-18 000 eurolla , eli hintaan jolla nyt voi ostaa korkeintaan muutaman hehtaarin hyvää peltomaata  tai metsää.

Helsingin Sanomissa yleisönosastossa nimimerkki Osuuskassan jäsen kirjoitti, että pakkomyyntiin joutuneista tiloista oli tarjottu tuskin kolmatta, monin paikoin edes  neljättä osaa siitä , mikä niiden arvoksi oli muutamaa vuotta aikaisemmin arvioitu. Kirjoituksessa  peräänkuulutettiin koko Osuuskassajärjestön vastuuta tappioiden järjestelemisessä.   Näin haluttiin estää vastustajien hyökkäykset järjestöä kohtaan.

JUvan Osuuspankin historia valaisee monelta suunnalta talouden historiaa ja toteaa, että pulakaudesta selviytyminen oli vaikeaa myös pankkisektorilla. Esim. vuonna 1930 pankkitarkastaja kielsi Juvan Säästöpankkia myöntämästä uusia lainoja niin kauan kunnes maksuvalmius oli saatu kuntoon. Suurin yksittäinen apu tuli ei-juvalaiselta yksityishenkilöltä , joka talletti pankkiin 300 000  markkaa noin 90 000 euroa nykyrahassa. Määräaikaislainat saatiin myös Hirvensalmen Säästöpankilta ja Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankilta..

Monissa tapauksissa suurimmat ongelmat löytyivät kassojen hallinnosta. Pulavuosien aikana hallitusten jäsenten ylivelkaantuminen nousi ongelmaksi eri puolilla maata. Nämä henkilöt oli syrjäytettävä nopeasti  kassojen hallinnosta, sillä kyseessä oli koko osuuskassaliikkeen uskottavuus. Jos hallituksen jäsenet eivät hoitaneet asioitaan, miten sitä voitiin edellyttää asiakkailtakaan.

Kirjanpito on kunnossa, mutta toimintaa haittaa eräänlainen paikalleen jäätyminen. Näin kuvatiin Koikkalan Osuuskassan tilannetta syksyllä 1930. Syksyllä 1933 OKL:n edustajat lähestyivät jälleen kerran Etelä Juvan Osuuskassaa. Tällä kertaa kassan hoidossa havaittiin niin paljon laiminlyöntejä , että luottokelpoisuuden todettiin jopa olevan vaakalaudalla. OKL :ssa harkittin jopa kassalle myönnettyjen luottojen poisvetämistä. Erityistä huolta aiheuttivat rästien perimisessä tapahtuneet laiminlyönnit. Lisäksi joisskain lainoissa takaukset olivat vanhentuneet, vaikka lainavakuuksien valvominen oli kassan tärkeimpiä tehtäviä. Vahingot saattoivat muodotua kohtaloikkaiksi ei vain rahalaitoksen johdolle , vaan koko asiakaspiirille.

Kassanhoitaja Kalle Kotron toiminta herätti kuitenkin jatkuvaa  keskustelua, eikä ihmekään, sillä vuoden 1938 tarkastajan näkemyksen  mukaan , "Kassan vikana on kassanhoitajan omituisuus siinä , että hän pyrkii pitämään kassan rahastot aivan tyhjinä ja eristämään kassan yhteistyöstä muiden kanssa."

Mutta Koikkalan kylällä oli annettavaa pankkitoiminnalle aina Kajaania myöten . Toivo Roikosen neljä vuotta nuorempi veli Uuno siirtyi Mikkelin  kautta Kajaanin Osuuskassan toimitusjohtajaksi, jota tehtävää hän hoiti lähes kolme vuosikymmentä eläkkeelle  siirtymiseensä asti ja jona aikana Kainuun Osuuspankki kehittyi Kajaanin pienimmästä rahalaitoksesta Kainuun suurimmaksi pankiksi.

Koikkalan  seudun perinnetietoa kirjassa Elma Hämäläinen keroo rahaliikenteestä ennen paikallispankkia.

"Rahan tultua maksuvälineeksi, sitä oli aluksi niukasti, kun pankki oli pitkän matkan päässä . Silloin turvauduttiin naapuriapuun. Rahaa lainattiin niiltä isänniltä, joilla sitä reilummin oli. Pienempien summien takaisinmaksu suoritettiin joko tekemällä työtä lainaajalle tai maksettiin tilaisuuden tullen rahalla.

Suurempia summia lainattiin takuita vastaan ja takuumieheksi kelpuutettiin isännät joilla oli omaisuutta. On sattunut tapauksia, että samalla takuumiehellä on ollut useita velaksiottajia, jotka eivät pystyneet velkaansa itse maksamaan ja kun takaaja sitten joutui maksun suorittamaan , meni häneltä koko omaisuus, talot ja tavarat. Yksi tunnetuimpia isäntiä jolta rahaa Koikkalassa lainattiin lienee ollut Kalle Piikki Lievolassa. Kun kyläläiset olivat kuulleet että hän oli saanut setänsä perinnöt, alettiin häntä kutsua lempinimellä Miljoona Piikki.

Postinkantajat joutuivat kuljettamaan palkka -ym rahoja virkalähetyksinä Koikkalan ja Juvan välillä. Vähitellen heräsi ajatus perustaa  KOikkalaan oma pankkipalvelupiste. Ja loppu onkin sitten historiaa,  aikoinaan valmistunut  uudisrakennus palvelee  nykyään asuntona kylätien varressa.

Mutta vaikka itsenäisyyden ensimmäiset kaksi vuosikymmentä olivat kovaa uurastusta ja työntekoa eikä maatalouden koneellistamisesta voinut juuri puhua, se  ei poistanut tarvetta sosiaalisiin suhteisiin, harrastuksiin ja tarpeeseen rentoutua vapaa-aikoina. Ei ollut mitään valmiiksi naurettua TV ohjelmaa tarjolla , oli nuorisonkin oltava aktiivinen jos aikoi suuremmalla joukolla viihtyä. 

Koikkalan Perinnekirjaan harrastustoiminnasta erityisellä lämmöllä kirjoittanut Uuno Roikonen toteaa, että urheilu ja muu harrastustoiminta Etelä Juvalla 1920 ja 1930 luvulla oli erityisen vilkasta. Siihen vaikuttivat paikkakunnalla  aktiiivisesti toimineet urheilu ja maamiesseura, joiden toiminta oli hyvin aktiivista ja monipuolista. Seurojen toimintaan osallistuivat koko paikkakunnan väki , niin vanhat kuin nuoretkin ja kaikessa  oltiin innolla mukana.

Kylällä toimi laulukuoro , joka esiintyi äitienpäivän juhlassa ja muissakin tilaisuuksissa. Opintokerhotoimintaa harrastettiin muutamana vuonna. Näitä vetivät yleensä Koikkalan koulun opettajat. Myös ompeluseuratoiminta oli vireää talvisaikaan.  

Ja Uuno Roikonen jatkaa: Pitkän elämäni aikana ja muilla paikkakunnilla suurimman ajan elämästä asuneena , olen näitä nuoruuteni aikoja hyvällä muistellut ja sydämeni lämmöllä niitä ihannoinut.

Nuoruuden aika luo meille monellekin ne ihanteet , joita me myöhemmissäkin elämänvaiheissa kunnioitamme ja arvossa pidämme. Ehkä ne ovat minullekin jotain antaneet ja luoneet pohjan yhteistyölle muiden ihmisten kanssa ja kunnioittamaan toista ihmistä. "

Mutta mitä on tarjolla tulevaisuudesta?

George Orwell lausui siitä näin: " Joka hallitsee nykyisyyden, hallitsee  menneisyyden; joka hallitsee menneisyyden, hallitsee tulevaisuuden"

Ja Winston Churchill puolestaan:" Mitä kauemmaksi voi nähdä menneisyyttä, sitä pitemmälle näkee eteenpäin"

Ja Golo Mann kirjoitti: " Jos et tunne menneisyyttä, et tule hallitseman tulevaisuutta"

On helppo yhtyä Savolaisten laulun sanoihin;

"Jos kielin voisi kertoa näkönsä vanhat puut

ja meidän vaarat virkkoa ja meidän laaksot lausua

sanella salmen suut"

Esitelmän tietolähteinä mm :

Veijo Meri Suomen Marsalkka

Nils G Grotenfelt  Hovista kartanoksi itsenäsitymisen vuosina 1916-1923

Heli Teittinen  Ei onnea suurempaa kuin suojata synnyinmaata JUvan Lotat 1920-1944

Koikkalan Perinnetietoa julkaistu  1996

JUvan Osuuspankki 100 vuotta

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän jaakko7 kuva
Jaakko Kontinen

Jos oikein laskin Wikipediasta saamallani linkillä, rahanarvon laskurilla, Mannerheimin Privatbankenista järjestämä summa vastaisi nyt noin 5,4 miljoonaa euroa. Rahaa sisällisodassa käyttivät tosi paljon muutkin kuin Senaatin sotilaskomitea . Ja tuskin nykyhintasolla tuollaisilla summilla monen kuukauden sotaa käytäisiin, se palaisi ehkä jo muutamassa päivässä. En tiedä kuinka hyvin taulukot ottaa huomioon hintatason muutokset. Lisäksi on otettava huomioon että Suomi oli tuohon aikaan rahapääomista köyhä maa ja sen ajan olosuhteissa 15 miljoonaa oli suuri summa.

Toimituksen poiminnat